Koulujen alkaessa on oivallinen hetki tarkastuttaa lapsen näkö. Hyvä näkökyky nimittäin luo perustaa kaikelle oppimiselle. Jo pienikin taittovirhe saattaa vaikeuttaa näkemistä ja aiheuttaa ikäviä oireita varsinkin nyt, kun oppiminen on siirtynyt entistä enemmän digitaalisiin oppimisympäristöihin. 

Näkemisen oireita voi olla monenlaisia. Lapset saattavat kokea esimerkiksi sumeutta kauas katsoessaan, jolloin he joutuvat siristämään silmiään nahdäkseen paremmin. Toisilla haasteita voi taas ilmetä lähelle katsottaessa. Oireita voivat olla muun muassa tekstin sumeneminen, rivien hyppiminen, silmien väsyminen, päänsärky tai keskittymisvaikeudet. Lapsen tai nuoren saattaa olla vaikea kuvailla näitä näkemiseen liittyviä oireita, koska ne saattavat olla vaihtelevia. Joskus muutoksia näössä voi olla myös vaikea huomata, koska ne tapahtuvat kovin hiljalleen. 

Tärkeintä on, että lapsen näkemiseen liittyvät ongelmat havaitaan ajoissa ja ratkaistaan nopeasti ja ammattitaidolla. Kirkassilmän optikot ovat kaikki erikoistuneet myös lasten näkemiseen, joten yhteistyössä silmälääkereiden kanssa löydämme ratkaisun näkemisen haasteisiin.

Vinkkejä ja tukea saa sivustolta: https://lapsennako.fi/